010. Ryhmä koossa

Sunnuntaina päättyi ”yhdeksän päivän yksinäisyys”, vaikkei se nyt niin yksinästä ollutkaan. Ainoastaan suomen kielen osalta ehkä. Kävin noutamassa Saksassa Nordhein-Westfalenin maakunnassa, aivan Hollannin rajan tuntumassa sijaitsevalta vanhalta sotilaskentältä Weezestä vunukkani ja heidän vanhempansa. Alkoi huomattavasti vilkkaampi elämä matkailuautossani, joka onkin nämä edeltävät päivät ollut melko hiljainen, hyvä ettei askeettinen. Tänään nautin viimeisen rauhallisen ja askeettisen kaurapuuroaamiaisen Weezen Stellplatzilla. Seuraavat, tulvien päivien aamiaiset ovat varmasti erilaisia.

Weezessä sijaitsee todella laaja entinen sotilaskenttä ja sen ympärillä melkoinen oma kyläyhteisö lukuisine entisine sotilas- ja muine rakennuksineen, mm. entisine sotilaiden ja heidän perheittensä asuinrakennuksineen. Weezeestä on suora Ryan Airin lentoyhteys Lappeenrannasta, vunukoiden kotikaupungista. Ja lisäksi edullinen, kun se varasi ajoissa. Laittoivat ukin ajamaan matkailuauton Suomesta Saksaan ja onhan tuossa 9-10 päivän aikana tullutkin ajeltua jo melkoisesti, vaikkakin keskimääräinen ajomatka on jäänyt vain noin 100 km päivässä.

Nyt saamme sitten kohtuullisella viiden hengen porukalla harjoittaa itsekin sitä aiemmin jossain jorinassani mainitsemaani eteisessä elämistä. Vunukat ovat siihen jo tottuneet, kun ovat pienestä pitäen tällä koslalla matkanneet ympäri Eurooppaa. Siitä on heille jo muodostunut melkein varakoti, jossa leikit tarvittaessa sujuvat normaalisti ja ulkona on suuri ja usein maisemiltaan vaihtuva pihamaa.

Ensimmäinen majapaikkamme löytyi vajaan 50 km päässä Weezestä Kamp-Leitfortissa, jossa aikuiset halusivat hieman tasaantua matkasta ja orientoitua olemaan lomalla. Huomenna alkaa sitten miniäni ohjelmoima matkasuunnitelma, jota minun tarvitsee vain noudattaa ja kulkea mukana. Alkuviikosta on tiedossa See Lifeä ja prinsessan satulinnaa ja mitä muut lieneekään.

Hieman hymyilytti – tosin kaiken varalta sisään päin - kun eka iltana laitettiin iltaruuaksi – Jalostajan hernekeittoa. Vielä jäi yksi satsi syötäväksi. Siinä ne vuosien säästöt alkavat huveta. Vielä olisi niiden lisäksi pari purkkia valkoisia papuja. Heh!

Vaikka olemme melko lähellä suurkaupunkeja, maisema on todella maalaismainen eikä ilmanalakaan vaikuta ollenkaan saastaiselta. Ympärillä on jälleen maatiloja ja peltoja runsain määrin. Linnut pitävät valtaisaa konserttiaan täälläkin ja silloin tällöin taivaalla vilahtaa purjelentokone tai jopa kuumailmapallo.

Elämä selvästi on muuttunut monipuolisemmaksi ja vilkkaammaksi, mutta kun seurueena on itselle rakkaita ihmisiä, ainakin vielä nautin. Katsotaan sitten kuukauden kuluttua.

Hannu
elämän matkaaja