019. Summa summarum: Saksa

Schashagenissa Itämeren rannalla odottelemassa laivaan lähtöä.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Ylihuomenna täyttyy 30 päivää eli kuukausi reissussa ja Saksassa. Taidanpa kirjoittaa jo nyt loppuyhteenvedon tästä maasta.
Olen aina pitänyt Saksasta ja saksasta, ehkä siksi, koska osaan sitä hieman ja minusta se on kaunis kieli. Sain ny kuukauden harjoitella puhumista ja se oli todella mukavaa. En ole koskaan ollut mikään ”kielinero”, mutta puhua uskallan kaikilla niillä sanoilla, jotka tiedän – kielestä riippumatta. Useimmiten olen selvinnyt. Vain kerran – monta vuotta sitten – yritin ostaa kaksi keittiötä, kun piti ostaa leivoksia (Küchen ~ Kuchen). Tuosta tapahtumasta traumatisoituneena en vieläkään tiedä, kumpi on kumpi.

Täällä on ajoittain pitänyt käyttää myös englantia, jotta matkakaverini ymmärtäisivät käydyn keskustelun. Aina se ei ole ollut mahdollista, sillä ainakin suurin osa iäkkäämmistä ihmisistä puhuu vain saksaa ja useita asioita olen siksi joutunut toimittamaan, kun nuoret eivät ole englannilla saaneet asiaa hoidettua.

Hieman on myös nyppinyt tuo saksan ylivalta kaikessa. Kun olimme vaikkapa huvipuistossa, kaikki turvallisuusohjeet – kirjoitetut ja suulliset – oli vain saksaksi, samoin useimmat esittelyt. Kun pyysin niitä englanniksi, se oli jostain syystä huomattavasti lyhyempi kuin saksankielinen.

Asia, josta lienen narissut melkein jokaisessa jorinassani, on tietysti tuo Internetin käyttäminen täällä. En jaksa muuta kuin ihmetellä, miksi. Miksi ihmeessä tällainenkin teollistunut ja hyvin toimeentuleva maa ei ole tehnyt asiaa helpoksi käytön osalta. Yhteyksiä ei ole runsaasti ja kun sellaisen sitten löytää, se on kallis. Tosin huhu kertoi, että Alden tavarataloissa olisi ollut myynnissä 10 euroa maksava yhteyskortti. En tiedä oliko se vain puhelle vai myös datalle ja miten pitkään se kestäisi.

Nyt ostin Vodafonen prepaid-datakortin, jossa oli tilaa kolme gigaa ja käyttöaika 30 päivää. Loppui juuri ennen maasta poistumista (4 päivää) kesken ja oli vähän aikaa sormi suussa: Mitäs minä nyt teen? Onneksi oli alkuperäinen pakkaus tallessa, sillä sieltä löytyi yllättäen ylimääräinen voucheri, jolla voin käyttää nettiä hieman vielä viimeisenäkin päivinä täällä ollessani. Mitään suuria kuvien tai tiedostojen siirtoja sille ei enää voi tehdä. Hieman pani mietityttämään tilaani, kun havaitsin yhteyden loppuneen ja vieroitusoireet alkoivat. Pitänee tormistautua jatkossa ja pyrkiä vähentämään nettiriippuvuuttani. Siinäpä puuhaa Suomeen palattuani.

Turistikohteena Saksa on hyvä kohde, jos pitää historiasta. Sitä täältä löytyy jokaisen mutkan takaa. Maisemiakin löytyy ja niiden mukana elämyksiä: vaeltamista, ratsastamista, pyöräilyä tai vaikka sittenen melomista, jos välineet on mukana. Itse en pidä suurkaupungeissa matkailemisesta. Sitä varten ei tarvitse lähteä Helsinkiä pidemmälle. Ja kun shoppailukaan ei ole suosikkilajini, sekään ei houkuttele niihin. Siksi jäin suosiolla vunukoiden kaitsijaksi, kun nuoriso juoksenteli kaupungeissa.

Saksa ei noin kokonaisvaltaisesti ole kuitenkaan suuremmin varustautunut muunmaalaisiin turisteihin. Vain muutamissa kohteissa löysimme joitain englanninkielisiä esitteitä ja yhdestä skandinaaveille tarkoitetun esitteen (ei tosin suomalaisille). Kesäkuun alussa oli helluntaihin asti korkeasesonki, jolloin kansaa (tosin pääasiassa saksalaisia) oli runsaasti liikkeellä, mutta esitteitä vain ei silloinkaan muilla kielillä pahemmin löytynyt. Saa nähdä onko niitä sitten elokuussa, jolloin kansaa on sitten todella paljon koko Keski-Euroopassa liikkeellä lomailemassa, koska silloin täällä on kiihkein lomakausi.

Monia leirintäalueita mainostetaan lapsiystävällisinä, mutta usein se oli pelkkää sananhelinää. Kyllä sieltä Spielplatz, leikkipaikka löytyi, mutta telineet oli varmaan rakennettu kohta viime sodan jälkeen ja sen jälkeen niitä ei oltu pahemmin lisäilty tai edes korjailtu. Kaikkialla oli runsaasti ilmoituksia, että alueelle saa tuoda koiria. Ja niitä saksalaisilla näyttää olevan, ja lisäksi todella suuria koiria. Koirille oli joissain paikoissa omat ulkoiluttamisalueet tai kuten nyt täällä pohjoisessa, jopa oma uittopaikkansa meren rannalla. Muutoin tietty ”koirakuri” oli saksalaisilla melko löyhässä. Vaikka ohje oli pitää koirat kytkettyinä, vasikan kokoisetkin koirat kirmasivat usein vapaina ja suden näköisten sanottiin olevan erittäin kilttejä eivätkä ne kuulemma pure lapsiakaan. Kummia koiria! Ennätys oli mielestäni eräässä kohteessa pariskunta, joiden yhteenlaskettu elopaino lähenteli kolmeasataa kiloa ja heillä oli mukanaan kaksi bernhardilaskoiraa, joiden yhteinen elopaino oli varmaan hieman yli sata kiloa. Entä kuljetuskalusto: pikkuauto ja sen perässä pieni matkailuperävaunu. Jee!

Autokanta Saksassa on huomattavasti Suomen kantaa parempaa, kalliimpaa ja nopeampaa. Paitsi matkailuautoissa, niissä Suomi on tasavertainen ellei peräti parempi kaluston suhteen. Jos olet joskus miettinyt, missä ovat kaikki vanhat matkailuvaunut – niitähän oli ennen Suomessakin tuhansin – niin ne ovat täällä Saksassa leirintäalueilla saksalaisten kesämökkeinä. Sanoisin näin suomalaisena, että hieman kauhistutti katsella joitain alueita, joka oli täynnä erilaisia ”kesämajoja”, osa nostettuna jopa noin metrin korkeuteen betoniharkkojen päälle, osa pyörät pois otettuina, aidattuina erilaisin versioin pensaista lauta-aitaan, kolme metriä kertaa kolme metriä kokoisella pihalla parvekepöytä ja pari, kolme tuolia, joissa asukkaat lukivat kirjaa nautiskellen paikallisia tuotteita. Majojen ikä ja kunto vaihtelivat sammaloituneista viime vuosisadan vanerivaunuista kalliisiin linja-auton kokoisiin pyörällisiin parakkeihin. Kyllä meillä Suomessa on onneksi vielä riittävästi tilaa omille miljoonalle kesämökille, ettei tarvitse tällaiseen systeemiin mennä.

Tiet ovat Saksassa hyvässä kunnossa, myös pienemmät tiet. Moottoriteillä on tietyöt melko sujuvasti hoidetut. Emme joutuneet kertaakaan pahempaan ruuhkaan, vaikka toki sellaisiakin näimme, mutta onneksi toiseen suuntaan meneville. Viimeisin juuri ennen tänne tuloa. Siinä oli varmaan 10-20 kilometrin jono moottoritiellä, kun rekka ja ilmeisesti pikkuauto olivat rusikoineet toisiaan. Jonon ja ruuhkan selvittämiseen meni varmaan tuntikausia.

Nopeudet moottoriteillä ovat joillakin todella hurjia. Jos siinä nopeudessa sitten sattuu jotain, jälki on kauheaa. Onneksi meidän autolla ei pääse liian kovaa, tarpeeksi vain, ettemme jääneet jalkoihin tai olleet suuremmin tientukkona. Oman matkani aikana ekalla viikolla välttelin Autobahneja, moottoriteitä ja ajelin vain kyläteillä. Nyt lasten kanssa on parempi siirtyä paikasta toiseen nopsaan ja siksi moottoritiet ovat olleet käytössämme. Tosin emme ole ajaneet kovinkaan pitkiä päiväajoja, lyhyin taisi olla 8 km ja pisinkin (yhtenä päivänä) noin 290 km. Yleensä ajomatkat olivat sadan molemmin puolin, enimmäkseen alle.

Perjantaina siirrymme lähemmäksi satamaa, Travemündeä, josta matkaamme Stena Linen autolautalla 25 tuntia Latviaan Ventspilsin rantakaupunkiin Itämeren rannalle, rantahietikoille. Toivottavasti sää olisi edes hieman samanlaista kuin on ollut täällä Saksassa. Hellettäkin oli muutamia päiviä, yleensä lämpötila on ollut noin parinkymmenen asteen tienoilla. Yöt olivat ainakin alussa kylmähköjä, mutta onneksi autossa on hyvä lämmitys. Nyt täällä Schashagenissa rannikolla tuulee, tosin ei mereltä vaan merelle päin, mutta tuuli viilentää ilmaa selvästi. Vunukatkin menivät lasten sisäleikkitilaan, josta löytyi myös biljardipöytä, joten vanhemmat lähtivät mukaan ja ukki sai jäädä rauhassa istumaan ja vaikkapa kirjoittelemaan tätä matkajorinaa.

Jos kävelen parin sadan metrin päässä olevalle hiekkarannalle, siellä ei tuule, sillä ranta on korkean pellon ja sitä reunustavan hiekkatörmän takana ja tuli menee juuri sopivasti ylitse. Vunukat puljasivat siellä eilen, mutta minä taidan sittenkin valita päikkärit. Jospa ne vielä tässä ennättäisi vetäistä, ennen kuin lauma saapuu.

Toiveajattelua. Juuri kun olin saanut ajatuksen ruudulle, ulkoa alkoi kuulua tuttu suomenkielinen pulina, vai sanoisiko ihan meteli, sillä lapset ovat selvästi nälkäisiä aamupäivän leikkimisen jälkeen. Lasten isä tekee ruokaa ja ukki syö sitten kun ennättää.


Hannu
elämän matkaaja