011.Vunukoitten ehdoilla

Sababurgin prinsessa Ruususen linna.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen )

Viimeiset päivät on pitkälti ajeltu Saksassa eri kohteissa vunukoitteni, lapsenlapsieni ehdoilla. Viisi vee ja kolme vee ei nyt ihan kaikista mieluiten lähde museoihin ja kirkkoihin, vaikken enää kai minäkään. Suurin osa nähtävistä kohteista kun on jo jossain elämän varrella nähty. Mutta eivät nuo lastenkaan kohteet ole olleet ukille epämiellyttäviä – päinvastoin.
 
Lentokoneryhmän tultua Weezeen vietimme seuraavan yön saksalaisella Stellplatzilla, joka on melko erikoinen ja hyvä matkailuautoilijoitten systeemi täällä. Paikkakunta, missä tämä Stellplatz sijaitsi, oli jonkinlainen eläkeläisten – tai oikeammin saksalaisten eläkeläisten – paratiisi. Pieni kylpyläpaikkakunta Bad Westerkötten toisen pienen kaupungin Erwitten kupeessa. Mukulakivisellä kylän raitilla eivät autot pörränneet ja taisi kylän paikallinen Biergartenkin mennä jo melko varhain kiinni. Stellplatz oli siisti ja portin takana, vaikkei henkilökuntaa ollutkaan. Pelkkä parkkiautomaatti. Sähköä sai, jos tarvitsi, 50 senttiä kilowattitunti, vettä myös ja tarvittavat tyhjennyskaivotkin löytyivät huoltoalueelta.

Sellaisessa paikassa ei oikein viitsi pitää vunukoita pitkään, kun ei siellä ole mitään aktiviteetteja. Mutta tuon yöpymisen jälkeen niitä sitten riitti vaikka muille jakaa. Oberhausenissa ensin katsottiin haita ja monenlaisia muita mereneläimiä paikallisessa isossa akvaariossa Sea Lifessä ja heti sen vieressä sitten mm. rakennettiin kilpa-autoja legoista ja kilpailtiin niillä Legolandissa. Välillä karuselliin ja sitten 4D-elokuviin, jossa mm. satoi oikeasti vettä ja lunta ja monta muutakin ihmettä leffassa koettiin.

Siinä ei isomman vunukan kipsi jalkaterässä haitannut menoa yhtään. Eikä kyllä pienemmänkään – the Lady of My Life – kiisi paikasta toiseen pienin 3 vee jaloin, minkä ennätti. Eipä tarvinnut sitten autossa miettiä, mitä tekevät, kun nukkuivat melkein alkumetreiltä välietappiin – prinsessa Ruususen linnaan – Sababurgiin saakka.

Noihin Grimmin veljesten satuihin on rakennettu tässä maassa aivan oma ”toisen ulottuvuuden maailmansa” aivan kuten tuo Sababurgin linna, joka alkuaan on ollut Mainzin arkipiispan rakennuttama linna, jossa kerrotaan olleen joskus orjantappurapensaita, mutta nyt linnan peitti murattiseinä ja linna oli siltä osin, kun se oli ehjä, hotellina. Yritin etsiä prinsessaa antaakseni suudelman, mutta kiireessä en löytänyt, joten pusun sai the Lady of My Life.

Grimmin satuihin on liitetty jotain asioita jopa sellaisella ”vakavuudella”, että joku saattaa peräti luulla satujen olevan totta. Vai mitä sanot Hamelin kaupungista, jossa sadun mukaan kuuluisa, mystinen rotanpyytäjä kosti kyläläisille palkan maksamatta jättämisen viemällä pillillä soittamalla kylän lapset mukanaan kaupungista ikuisiksi ajoiksi; sinne on saatu aikaiseksi Rotanpyytäjän talon seinään laatta 130 kadonneen lapsen muistoksi.

Täältä löytyy melkein joka kylästä ja kaupungista joku satuhahmo tai joskus jopa oikeakin, joskus elänyt kuuluisa hahmo, josta on omat tarinansa. Tällainen löytyy mm. Bodenwerderistä. Siellä turisteja houkutellaan paikkakunnalle kaupungin maineikkaan – todella eläneen – henkilön maineella. Herran, joka pääsi 12-vuotiaana Braunschweigin prinssin hovipojaksi ja sitä myötä sotilasuralle Venäjälle, viettäen suurimman osan elämästään kuitenkin Riiassa ja tuli meille kaikille tunnetuksi valehtelijaparooni Carl Friedrich von Münchhausenina. Hän jäätyään eläkkeelle ja saatuaan itselleen nuoren vaimon, palasi kotipaikalleen ja kertoi kaupunkilaisille huimia tarinoita, jotka muuten eivät kaupunkilaisten mielestä ole valhetta, vaan totisinta totta.

Noiden satu- tai tarinapaikkakuntien lisäksi täältä löytyy jos vaikka minkälaisia teemamaita ja -puistoja. Sababurgin linnan vieressä oli Tierpark, eläinpuisto, jonka erikoisuus oli mahdollisuus suoriin kontakteihin erilaisten eläinten kanssa. Harvemminpa sitä on tullut pingviiniä tai joitain muitakin harvinaisempia ja jopa eksoottisia eläimiä silitettyä. Ryhmä arvuutteli, jätetäänkö ukki Bierparkkiin siksi aikaa kun muut menevät Tierparkkiin. Lähdin mukaan, mutta oioin hieman polkuja ja ajoittain väistelin papukaijoja ja undulaatteja, jotka suhahtelivat pään vierestä.

Nyt sitten olemme korkealla rinteellä sijaitsevalla leirintäalueella Zun Hohen Hagenissa, jossa tapasimme tuttuja suomalaisia. Tarkoituksella, ei sattumalta. Grillattiin tämän hetkiseen elämäntyyliin sopien kanaa ja bratwurstia ja lapset saivat leikkiseuraa toisista lapsista.

Heillä matka jatkui keskiviikkoaamuna kohti Antwerpeniä ja me jäämme tähän pariksi kolmeksi yöksi tehden retkiä ympäristöön, josta löytyy mm. Erlebnisbad. Katsotaan nyt, millainen elämys se lienee. Elämystä tässä onkin jo riittänyt viimeisinä parina päivänä niin, että päikkärit on taas paikallaan.


Hannu
elämän matkaaja
P.S. Kuvien lataaminen on täällä tuskaisaa, siksi ne jäävät nyt pois.