Nykyisin, kun ostaa auton - ainakin siis uuden auton - saa varautua monenmoisiin asiaa mutkistaviin seikkoihin. Pääasiassa kuitenkin odotteluun.
Auto ostetaan nykyisin peruskoululaisen rakkauskirjeen tyyliin "laita rasti rutuun, jos raksastat minua". Ruksaat siis, mitä vempaimia ja erilaisia laitteita haluat autoosi perusversion lisäksi ja maksat kaikesta "ylimääräisestä", ekstraa, siis lisähintaa. Näin minäkin tein tämän vuoden alussa, kun päädyin erilaisista syistä johtuen (joista taisin kirjoittaa eräässä blogeistakin) kirjamessuilta hieman turhautuneena viereisille caravan-messuille ja sen seurauksena huomasin kohta olevani uuden matkailuauton ostaja.
En tosin ostanut sitä autoa heti messuilta, vaan kieriskelin sängyssäni levottomana vielä tulevan kuukauden useita öitä, pohtien: ostanko vai en? Vanha mies kun olen, ajattelin, etten ennätä ajaa autoa loppuun itse. Päätin sitten kuitenkin ostaa auton ja riskeerata hieman.
Sitten caravan-liikkeeseen ruksaamaan haluamiaan asioita: automaattivaihteisto, suurempi polttoainetankki, suurempi jääkaappi, peruutustutka ja -kamera, invertteri, pistorasioita sinne tänne, radioita ja muita vempaimia sekä turvallisuusvälineitä, turvatyynyjä ja muita sellaisia. Ja kassakone kilahteli joka ruksilla. Jossain vaiheessa alkoi jo hieman hirvittääkin. Mutta loppuun kuitenkin pääsin ja autosta tuli melkoisesti "minun näköiseni". Ostin siihen vielä kaiken varalta toukokuussa Kreikasta siellä käydessäni Bysantin pikkulipun lippusalkoon. Passaa nyt ajella lippu hulmuten. En tosin ostanut (siis ruksannut) autoon lippusalkoa. Saa nyt nähdä, mihin sen lipun lopulta laitan.
Siinä vaiheessa, kun kaikki tarvittavat rastit olivat tehdyt ja nimet paperissa, alkoi sitten odotus, joksi myyjäliikkeen taholta ennustettiin noin neljä kuukautta. Tai sanottiin suoraan: ainakin neljä kuukautta, koska oli kiihkein matkailuautojen myynnin ja tekemisen sesonkiaika ja autoja tehdään silloin Saksassa ihan ruuhkaksi asti.
Kauppasopimus allekirjoitettiin 5. päivä helmikuuta ja vasta 9. päivä kesäkuuta kauppias soitti minulle, että auto on ylihuomenna noudettavissa. Jippii! Neljän kuukauden tuskallinen odotus ja aivan tolkuton "jäiden polttelu" oli nyt päätöksessään. Nyt vain nousu junaan, matka Helsinkiin ja auton nouto. Sitten alkaa retkeilyelämä.
Yritin keksiä tuohon "jäidenpoltteluaikaan" monenlaista tekemistä, jottei aika olisi käynyt liian tuskaiseksi. Olen nimittäin äärettömän huono odottaja. Onneksi miehet eivät synnytä, minusta ei todellakaan - fysiologisten esteiden lisäksi - olisi alkuunkaan siihenkään odottamiseen. Tuosta neljän kuukauden odotusajasta reilusti yli kuukauden matkustelin eri puolilla Eurooppaa ja yritin unohtaa, että odotan jotain. Aika hyvin onnistuinkin, mutta silti tuota "jäiden polttelua", odotusaikaakin kotona jäi ihan tarpeeksi. Liiaksi asti.
Olin tässä äskettäin vunukoitten kanssa Lappeenrannassa, kun sain sinne soiton auton saapumisesta ja kiireesti ajoin heti takaisin kotiin Mikkeliin ja aloin pakata laukkuani Etelä-Suomen matkaa varten. Juna lähti seuraavana päivänä ja sitä seuraavana oli auton luovutus.
Tosin jouduin odottelemaan autoa ystäväni luona Helsingissäkin vielä noin vuorokauden ja kyllä olivat nuokin kitutunnit vaikeita. Melkein sain stressioireita siitäkin odottelusta.
Olin sopinut tapaamisen myyjäliikkeeseen noin klo 14-15 torstai-iltapäiväksi, mutta sain auton vasta noin klo 21-22 maissa illalla, Siihen jouduttiin asentamaan joitain tilaamiani asioita vielä täällä Suomessa, kun eivät olleet tehneet niitä Jandelsbrunnissa Saksassa. Jälkiasennus olikin sitten melko työlästä ja aikaa vievää puuhaa. Mutta sainpa kaikki tilaamani vempaimet asennettuina.
Auto kylläkin ajettiin heti sen valmistuttua Saksassa noin tuhat kilometriä tehtaalta Pohjois-Saksaan Travemündeen, josta se vietiin laivalla Suomeen ja satamasta vielä ajamalla Nummelaan viimeisteltäväksi. Suomessa se rekisteröitiin ja sain profeetallisen rekisteritunnuksen alkuosan: IMA. Se vääntyi heti imaamiksi, jollaisen lisänimen olin jo eräissä yhteyksissä elämäni varrella eräiltä silloisilta kollegoiltani saanut.
Aikomukseni oli alkuaan mennä autolla Lappeenrantaan vunukoitten luokse, mutta lähtö Nummelasta jäi niin myöhään, että ajoin suoraan Mikkeliin. Siellä olin yöllä noin puoli kahden aikoihin. Onneksi yhä onnellisena ostoksestani. Ei harmittanut yhtään.
Perjantaina ajoin sitten näyttämään uutta autoa vunukoillekin Lappeenrantaan sen jälkeen, kun olin lastannut sen ajokuntoon. Huomion arvoinen asia olikin todeta, että uuteen autoon mahtui enää erilaisia tavaroita ja tykötarpeita ehkä noin 10-20 % siitä, mitä mahtui vanhaan autoon. Vanhassa oli ns. takatalli, jonne mahtui keposesti kolme polkupyörää ja matkalaukkuja vino pino. Nyt ei takatallia ole ja pyörillekin - enää vain kahdelle - on vain teline takaovessa auton ulkopuolella.
Vunukat olivat lähes yhtä innoissaan kuin ukkinsakin ja heilläkin alkoi heti hillitön odotus auton nähtyään, sillä he lähtevät sillä piakkoin vanhempiensa kanssa Euroopaan. Ukki jää tosin Suomeen. Vunukoille matkailuauto on selvästi muodostunut yhdeksi kodiksi, sillä he ovat lyhyen elämänsä aikana matkailleen sellaisella melkoisesti. Laskin, että vanhempi - nyt kuusivuotias nuori mies - on matkannut ja majoittunut matkailuautossani elämästään erilaisina jaksoina noin kuusi kuukautta eli karkeasti arvioituna melkein 10 prosenttia elinajastaan. Melkoinen suoritus.
Kaikki mahdolliset ja mahdottomat vipstaakit tuli nytkin uudesta autosta koeteltua vunukoiden toimesta ja monenlaisia niitä ja niistä löytyikin. Samalla löytyi tietysti ongelmiakin. Ei tosin vunukoiden vuoksi, vaan auton modernin tekniikan vuoksi.
Koska nykyisin autot sisältävät nykyisin runsaasti erilaista elektroniikkaa, monenlaiset ongelmat niiden kanssa ovat mahdollisia. Ensimmäinen ongelma, joka minua kohtasi jo kotona Mikkelissä oli auton keskuslukitusjärjestelmän brakaaminen. Ensin se hiljalleen lakkasi toimimasta kaukosäätimestä ja pian en saanut auton neljästä ovesta lukkoon enää kuin vain kaksi ovea.
Lukituksen kaukosäätö meni kokonaan pois käytöstä ja lopulta erilaisten kokeilujen ja jopa päivystävän huoltomiehen vierailun jälkeen sain jotenkin toimimaan manuaalisen avainlukituksen osittain. Ovet sai nyt lukkoon, mutta ajoittain ei ulos päässyt kuin ainoastaan etuovista. Raivostuttavaa!
Jotain muutakin häikkää on auton tietokoneen ohjelmistossa ja se edellyttää nyt takuuhuollossa käyntiä. Siinä tuli seuraava ongelma: Fiatin takuuhuoltoa ei saa monesta paikkaa Suomea. Kun nyt olen Lappeenrannassa, lähin paikka on Kotkassa. Huoltopistettä ei löydy Mikkelistä, eikä Lappeenrannastakaan. Kotiani lähin on Varkaudessa.
Joten erikoisen hyviä pisteitä tässä suhteessa Fiatin huollolle ei tule. Lohtuna kuitenkin on, että auto kuuluu kaksi vuotta - eli auton takuuajan - sellaisen Fiatin Camper Asstistant-ohjelman piiriin, että apua voi soittaa missä vain Euroopassa puhelimella 24 tuntia joka päivä ja se tulee sitten soiton avulla perille sinne, missä auto on. Niin lauantainakin tuli Lappeenrantaan. Tosin autolla pitää vielä käväistä Kotkassa huollossa korjaamassa sellaiset asiat, joita ei voinut nyt tehdä. Tai sitten myyjä keksii paremman ratkaisun maanantaiaamuna, kunhan nyt ensin menee töihin ja soittaa. Katsotaan nyt.
Varsinaisesti itse autoon ja sen varustukseen olen tyytyväinen. Se on juuri sopiva minun tarpeisiini, vaikkain säilytystilaa tavaroille on niukasti ja joihinkin asioihin toivon toki parannuksia. Mutta uusi on aina uusi. Pelkästään uuden auton tuoksua on mukavaa haistella.
Nyt ajelen ja maistelen auton ominaisuuksia ja siinä ohessa mahdollisia virheitä, vikoja tai puuteita pari viikkoa ja sitten auton pitääkin jo toimia moitteettomasti, sillä se lähtee vunukoiden ja heidän vanhempiensa kanssa Keski-Euroopaan. Minä palaan auton rattiin tuon matkan jälkeen ja katsotaan sitten, minne sillä kaiken kaikkiaan silloin pääsen. Mahdollisesti Länsi-Suomeen.
Nyt jaksamiseni mukaan saattaa tämän ensimmäisen lyhyen ajojakson aikana tulla tännekin blogiin joitain juttuja näistä ensimatkoistani Suomessa uudella autolla. Tosin pitänee varalta sanoa, saas nähdä tuleeko ja mistä päin! Vai pitäisiköhän sittenkin lomaa.
Hannu
elämän matkaaja
Auto ostetaan nykyisin peruskoululaisen rakkauskirjeen tyyliin "laita rasti rutuun, jos raksastat minua". Ruksaat siis, mitä vempaimia ja erilaisia laitteita haluat autoosi perusversion lisäksi ja maksat kaikesta "ylimääräisestä", ekstraa, siis lisähintaa. Näin minäkin tein tämän vuoden alussa, kun päädyin erilaisista syistä johtuen (joista taisin kirjoittaa eräässä blogeistakin) kirjamessuilta hieman turhautuneena viereisille caravan-messuille ja sen seurauksena huomasin kohta olevani uuden matkailuauton ostaja.
En tosin ostanut sitä autoa heti messuilta, vaan kieriskelin sängyssäni levottomana vielä tulevan kuukauden useita öitä, pohtien: ostanko vai en? Vanha mies kun olen, ajattelin, etten ennätä ajaa autoa loppuun itse. Päätin sitten kuitenkin ostaa auton ja riskeerata hieman.
Sitten caravan-liikkeeseen ruksaamaan haluamiaan asioita: automaattivaihteisto, suurempi polttoainetankki, suurempi jääkaappi, peruutustutka ja -kamera, invertteri, pistorasioita sinne tänne, radioita ja muita vempaimia sekä turvallisuusvälineitä, turvatyynyjä ja muita sellaisia. Ja kassakone kilahteli joka ruksilla. Jossain vaiheessa alkoi jo hieman hirvittääkin. Mutta loppuun kuitenkin pääsin ja autosta tuli melkoisesti "minun näköiseni". Ostin siihen vielä kaiken varalta toukokuussa Kreikasta siellä käydessäni Bysantin pikkulipun lippusalkoon. Passaa nyt ajella lippu hulmuten. En tosin ostanut (siis ruksannut) autoon lippusalkoa. Saa nyt nähdä, mihin sen lipun lopulta laitan.
 |
| Mistähän löytyisi lipputanko autoon. (Kuva © Hannu Pyykkönen) |
Kauppasopimus allekirjoitettiin 5. päivä helmikuuta ja vasta 9. päivä kesäkuuta kauppias soitti minulle, että auto on ylihuomenna noudettavissa. Jippii! Neljän kuukauden tuskallinen odotus ja aivan tolkuton "jäiden polttelu" oli nyt päätöksessään. Nyt vain nousu junaan, matka Helsinkiin ja auton nouto. Sitten alkaa retkeilyelämä.
Yritin keksiä tuohon "jäidenpoltteluaikaan" monenlaista tekemistä, jottei aika olisi käynyt liian tuskaiseksi. Olen nimittäin äärettömän huono odottaja. Onneksi miehet eivät synnytä, minusta ei todellakaan - fysiologisten esteiden lisäksi - olisi alkuunkaan siihenkään odottamiseen. Tuosta neljän kuukauden odotusajasta reilusti yli kuukauden matkustelin eri puolilla Eurooppaa ja yritin unohtaa, että odotan jotain. Aika hyvin onnistuinkin, mutta silti tuota "jäiden polttelua", odotusaikaakin kotona jäi ihan tarpeeksi. Liiaksi asti.
Olin tässä äskettäin vunukoitten kanssa Lappeenrannassa, kun sain sinne soiton auton saapumisesta ja kiireesti ajoin heti takaisin kotiin Mikkeliin ja aloin pakata laukkuani Etelä-Suomen matkaa varten. Juna lähti seuraavana päivänä ja sitä seuraavana oli auton luovutus.
Tosin jouduin odottelemaan autoa ystäväni luona Helsingissäkin vielä noin vuorokauden ja kyllä olivat nuokin kitutunnit vaikeita. Melkein sain stressioireita siitäkin odottelusta.
Olin sopinut tapaamisen myyjäliikkeeseen noin klo 14-15 torstai-iltapäiväksi, mutta sain auton vasta noin klo 21-22 maissa illalla, Siihen jouduttiin asentamaan joitain tilaamiani asioita vielä täällä Suomessa, kun eivät olleet tehneet niitä Jandelsbrunnissa Saksassa. Jälkiasennus olikin sitten melko työlästä ja aikaa vievää puuhaa. Mutta sainpa kaikki tilaamani vempaimet asennettuina.
Auto kylläkin ajettiin heti sen valmistuttua Saksassa noin tuhat kilometriä tehtaalta Pohjois-Saksaan Travemündeen, josta se vietiin laivalla Suomeen ja satamasta vielä ajamalla Nummelaan viimeisteltäväksi. Suomessa se rekisteröitiin ja sain profeetallisen rekisteritunnuksen alkuosan: IMA. Se vääntyi heti imaamiksi, jollaisen lisänimen olin jo eräissä yhteyksissä elämäni varrella eräiltä silloisilta kollegoiltani saanut.
 |
| IMA ja mä. (Kuva © Mikko Kärki) |
Perjantaina ajoin sitten näyttämään uutta autoa vunukoillekin Lappeenrantaan sen jälkeen, kun olin lastannut sen ajokuntoon. Huomion arvoinen asia olikin todeta, että uuteen autoon mahtui enää erilaisia tavaroita ja tykötarpeita ehkä noin 10-20 % siitä, mitä mahtui vanhaan autoon. Vanhassa oli ns. takatalli, jonne mahtui keposesti kolme polkupyörää ja matkalaukkuja vino pino. Nyt ei takatallia ole ja pyörillekin - enää vain kahdelle - on vain teline takaovessa auton ulkopuolella.
Vunukat olivat lähes yhtä innoissaan kuin ukkinsakin ja heilläkin alkoi heti hillitön odotus auton nähtyään, sillä he lähtevät sillä piakkoin vanhempiensa kanssa Euroopaan. Ukki jää tosin Suomeen. Vunukoille matkailuauto on selvästi muodostunut yhdeksi kodiksi, sillä he ovat lyhyen elämänsä aikana matkailleen sellaisella melkoisesti. Laskin, että vanhempi - nyt kuusivuotias nuori mies - on matkannut ja majoittunut matkailuautossani elämästään erilaisina jaksoina noin kuusi kuukautta eli karkeasti arvioituna melkein 10 prosenttia elinajastaan. Melkoinen suoritus.
Kaikki mahdolliset ja mahdottomat vipstaakit tuli nytkin uudesta autosta koeteltua vunukoiden toimesta ja monenlaisia niitä ja niistä löytyikin. Samalla löytyi tietysti ongelmiakin. Ei tosin vunukoiden vuoksi, vaan auton modernin tekniikan vuoksi.
Koska nykyisin autot sisältävät nykyisin runsaasti erilaista elektroniikkaa, monenlaiset ongelmat niiden kanssa ovat mahdollisia. Ensimmäinen ongelma, joka minua kohtasi jo kotona Mikkelissä oli auton keskuslukitusjärjestelmän brakaaminen. Ensin se hiljalleen lakkasi toimimasta kaukosäätimestä ja pian en saanut auton neljästä ovesta lukkoon enää kuin vain kaksi ovea.
Lukituksen kaukosäätö meni kokonaan pois käytöstä ja lopulta erilaisten kokeilujen ja jopa päivystävän huoltomiehen vierailun jälkeen sain jotenkin toimimaan manuaalisen avainlukituksen osittain. Ovet sai nyt lukkoon, mutta ajoittain ei ulos päässyt kuin ainoastaan etuovista. Raivostuttavaa!
Jotain muutakin häikkää on auton tietokoneen ohjelmistossa ja se edellyttää nyt takuuhuollossa käyntiä. Siinä tuli seuraava ongelma: Fiatin takuuhuoltoa ei saa monesta paikkaa Suomea. Kun nyt olen Lappeenrannassa, lähin paikka on Kotkassa. Huoltopistettä ei löydy Mikkelistä, eikä Lappeenrannastakaan. Kotiani lähin on Varkaudessa.
Joten erikoisen hyviä pisteitä tässä suhteessa Fiatin huollolle ei tule. Lohtuna kuitenkin on, että auto kuuluu kaksi vuotta - eli auton takuuajan - sellaisen Fiatin Camper Asstistant-ohjelman piiriin, että apua voi soittaa missä vain Euroopassa puhelimella 24 tuntia joka päivä ja se tulee sitten soiton avulla perille sinne, missä auto on. Niin lauantainakin tuli Lappeenrantaan. Tosin autolla pitää vielä käväistä Kotkassa huollossa korjaamassa sellaiset asiat, joita ei voinut nyt tehdä. Tai sitten myyjä keksii paremman ratkaisun maanantaiaamuna, kunhan nyt ensin menee töihin ja soittaa. Katsotaan nyt.
Varsinaisesti itse autoon ja sen varustukseen olen tyytyväinen. Se on juuri sopiva minun tarpeisiini, vaikkain säilytystilaa tavaroille on niukasti ja joihinkin asioihin toivon toki parannuksia. Mutta uusi on aina uusi. Pelkästään uuden auton tuoksua on mukavaa haistella.
Nyt ajelen ja maistelen auton ominaisuuksia ja siinä ohessa mahdollisia virheitä, vikoja tai puuteita pari viikkoa ja sitten auton pitääkin jo toimia moitteettomasti, sillä se lähtee vunukoiden ja heidän vanhempiensa kanssa Keski-Euroopaan. Minä palaan auton rattiin tuon matkan jälkeen ja katsotaan sitten, minne sillä kaiken kaikkiaan silloin pääsen. Mahdollisesti Länsi-Suomeen.
Nyt jaksamiseni mukaan saattaa tämän ensimmäisen lyhyen ajojakson aikana tulla tännekin blogiin joitain juttuja näistä ensimatkoistani Suomessa uudella autolla. Tosin pitänee varalta sanoa, saas nähdä tuleeko ja mistä päin! Vai pitäisiköhän sittenkin lomaa.
elämän matkaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.