058. Tšasounoita ja muuta mielenkiintoista vähälumisessa kesässä

Pohjanmaan kierros on alkanut. Tosin alueelle pääsy kesti aikansa, kun ensin piti vierailla ystävien luona. Matka on edennyt kohta ensimmäisen kolmanneksen ja pian pääsemme länsirannikolle.

Puroniemen pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tšasouna ja sen kellotorni Korpijärven rannalla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ensimmäinen kohde oli Rautalammilla sijaitseva Puroniemen ortodoksinen leirikeskus, jossa aikanaan tuli vietettyä perheeni kanssa useita kesiä leireillen. Parhaat ystäväni liittyvät tavalla jos toisella tuohon paikkaan, legendaariseen Puroniemeen. Nytkin siellä pidettyä perheleiriä oli vetämässä ystäväpariskuntani Jussi ja Hellu. Mukana olivat nyt myös kaksi heidän pojistaan perheineen, siis kolme sukupolvea. Muutoin leirin väki oli kyllä suurelta osin muuttunut sitten omien leiriaikojen, niiden 70-80-luvun, perheiden ja ihmisten. Ja hyvä niin.

Leirinuotiolla sai käristettyä makkaraa, lettuja ja kitaramusiikkia laulun kera.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Mukana matkustava ystäväni oli viettänyt myös leirillä useita vuosia sekä leiriläisenä että töissä ja hän oli käymässä paikalla ensimmäistä kertaa eläkkeellä ollessaan. Monenlaisia tuntemuksia kävi varmaan hänenkin mielessään kuin myös itselläni. Mutta matka ja elämä jatkuu ja niin myös meillä. Aivan kuten ystäväni puoliso sen meille lähettämässään viestissä totesi: välillä paistaa ja välillä sataa.

Järvilinnan taidekeskusken päärakennuksesta saa ravintoa niin ruumiillekuin sielulle.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Puroniemeä seurasi Laukaan Vihtavuoressa sijaitseva upea Järvilinnan taidekeskus, joka oli meille ennen kokematon ja näkemätön paikka ja joka upeudellaan yllätti meidät suuresti. Vanha kartanorakennus, joka on nähnyt niin loistoa kuin muutakin elämää historiansa aikana, on nyt noussut uuteen uljaaseen kukoistukseensa pitkälti sitä vetävän pariskunnan, mutta tietysti myös taustalla olevan entisen Kopi-Jyvän omistajan perustaman säätiön avulla ja voimin.

Järvilinnasta on muodostunut sekä taiteilijoiden että taiteesta nauttivien taivas. Taiteilijat voivat asua ja työskennellä siellä säätiön huomattavan tuen turvin ja vierailijoille siellä on runsaasti erilaisia ja monipuolisia taidenautintoja. Sieltä löytyy niin kuvanveistäjiä, taidemaalareita, seppiä, lasitaiteilijoita, tekstiilitaiteilijoita ja monenlaisia muitakin osaajia, joiden työskentelyä voi seurata vierestä, joiden upeita töitä voi ostaa itselleen tai toisille lahjaksi ja joiden töitä voi myös katsella joko myyntinäyttelyissä tai muissa lyhytaikaisimmissa tai pysyvämmissä näyttelyissä. Vaikuttava paikka, joka mahdollisuuksien mukaan pitäisi jokaisen kokea.

Saunomassa Pielavedellä(kin).
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Järvilinnasta matka jatkui vielä Pielaveden Saarelaan, jossa yövyimme ystäväperheen pihalla kauniissa Lehtoniemessä ihanan järven rannalla. Matka alkoi jo hiljalleen vaikuttaa mieleen ja rauhaan. Edellisenä iltana tiesimme suunnilleen, minne menemme seuraavana päivänä, mutta sitä seuraavaa päivää ei välttämättä aina tiedetty. Ja tällainen asenne rauhoitti kummasti tässä stressaavassa minuuttimaailmassa.

Pielavedeltä jatkoimme matkaa sitten viimein kohti Pohjanmaata - tässä tapauksessa vielä kohti Etelä-Pohjanmaata ja Ylistaroa, joka oli koko ajan kuulunut matkasuunnitelmaan. Jossain Savon ja Pohjanmaan rajalla päätelimme tulleemme Pohjanmaalle, kun tien vierestä löytyi liikennemerkin lisäkilpi, jossa luki: "Ajo omalla vastuulla."

Ylistarosta löytyy komia luterilainen kirkko. Taitaa olla Suomen 4. suurin.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ylistarossa tapasin läheisen sukulaiseni ja hänen perheensä ja vietimme tarinantäyteisen illan aakeilla laakeilla. Hieman tuttuutta toi mukanamme lahjaksi viety savolainen kalakukko, muutoin piti moni asia selittää tulkin avulla. Joten monipuolinen maa tämä Suomemme. Minullekin selvisi, etten suinkaan pohojolaaisittain ostanut uutta autoa vaan ilmeisesti - olikohan se - laitoin uuden auton. Edellä ajavan kuorma-auton perälavassa ei lukenut "myytävänä" vaan auto oli "kaupan". Minulle ei kuitenkaan ihan selvinnyt minkä kaupan.

Lapuan pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kappelin ikonostaasia.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Ylistarosta lähdettyämme saimme Lapualla mahdollisuuden käydä suomalaisittain harvinaisessa paikassa. pohjalaisessa ortodoksisessa kappelissa, tšasounaksi sitä en oikein jostain syystä uskalla nimittää, vaikka sellainenhan se oikeasti oli. Lapuan pyhittäjä Serafim Sarovilaisen kappeli on harvinainen siksi, että se on yksi melko harvoista ortodoksisista kirkkorakennuksista siellä päin, mutta myös siksi, että Suomessa ei liene montakaan kirkkorakennusta, joka on pyhitetty pt. Serafim Sarovilaiselle, Venäjällä ja etenkin Karjalassa kovasti suositulle pyhälle. Kappelilla oli myös muunlainen tunteisiin vetoava merkityksensä etenkin minulle, koska se pieneltä osin liittyi oman ukkini ja mummoni asuinpaikkaan Korpiselkään, joka jäi sodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle ja jonne minulla on aikomus piakkoin kävellen mennä. Mutta siitä sitten aikanaan enemmän.

Ikoni "Kunnian Kuningas" Karvoskylän kirkosta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Lapualta suunnistimme vielä toiseenkin ortodoksiseen kirkkorakennukseen Nivalan Karvoskylässä sijaitsevaan Kristuksen kirkastumisen kirkkoon, joka sekin on omanlaisensa ja merkittävä ortodoksinen monumentti varsin pohjalaisessa ympäristössä. Maan lahjoitti aikanaan Vienan-Karjalasta evakona tullut ortodoksinen kauppias ja paikalle rakennettiin ensin tšasouna ympärillä asuneiden karjalaisten voimin. Myöhemmin tšasouna muutettiin sitten kirkoksi.

Niin tämä kirkkorakennus kuin vaikkapa edellinenkin - Lapuan kappeli - olivat tyypillisiä ns. jälleenrakennuskauden kirkkoja, jolloin ympäristön enemmistökirkon paine ja monelta osin myös valtiovalta pakottivat ortodoksit rakentamaan kirkkonsa sellaisiksi, että ne muutaman vuoden kuluttua olisi helppo muuttaa luterilaisiksi kirkoiksi. Silloin kun ajateltiin, ettei tämä "ortodoksinen hömpötys" montaa vuotta kestä, kun kaikki ovat muuttaneet pois ko. kirkosta toiseen valtakirkkoon.

No onneksi olemme kestäneet jo yli 70 vuotta ja kestettäneen vielä enemmänkin, vaikka Lapualla ei enää ole montaakaan aboriginaalia ortodoksia ja vaikka Nivalan ortodoksinen kirkko sijaitsee noin viitisentoista kilometriä kylän keskustasta - siis hankalan matkan takana. Kirkko on kestänyt historian aikana vaikeammatkin ongelmat, joten eiköhän näistäkin selvitä. Selvitty on jo noin 2000 vuotta.

Karvoskylästä matka jatkui vielä Haapavedelle ystäväni yhteen tukikohtaan, jossa taas oli tarjolla sauna (oli muuten ollut tarjolla matkamme aikana joka ikinen ilta jokaisessa paikassa), mutta myös ihana grilliateria lisukkeineen. Täältä matka jatkuu nyt sitten viimein kohti rannikkoa. Hieman on vielä arvonnassa Raahen ja Pyhäjoen kauttako vai suoraan Kalajoelle, mutta eiköhän se tässä aamupäivän aikana selviä. Tai ainakin sitten, kun lähdemme ajamaan kohti rannikkoa.

Suurempia ongelmia ei ole ollut. Fiat toimii arpajaiskoneena, jossa vuoroon toimii peruutustutka, vuoroon vinkkarit. Syytä toimimattomuuteen olemme arvailleet, sen kuitenkaan selviämättä. No - viikon päästä on huolto ja saavat siellä tutkia. Meitä on enemmänkin pohdittanut, mitä tarkoittaa ilmeisesti pohjalainen sana "puhto". Löysimme Nivalan tienoilta tienviitan - myöhemmin muitakin samalla loppuosalla puhto - jossa luki "Hourupuhto". Liekö ollut mielisairaalan vai minkä tienviitta ja mitähän mahtanee tarkoittaa tuo "puhto"?


Hannu
elämän matkaaja