tiistai 28. heinäkuuta 2015

059. Huru-ukot matkalla

Reipas viikko matkustettu ja ainakin yksi tilapäinen päätepiste, Tampere, häämöttää jo horisontissa. Siellä toinen matkaavista huru-ukoista jää pois ja toinen jatkaa vielä matkaa auton huoltoon. Taikka minne ennen sitä ja sen jälkeen, se ei ole vielä ihan täysin minulle kristallisoitunut, mutta onhan tässä vielä monta päivää ajatella sitäkin. Joten eipä hötkytä.

Matkamme jatkui Pohjois-Savosta ystävien luota sukuloimaan mukanani olleen huru-ukon paikalle saapuneen vaimon, hänen sukulaistensa luo Pohjois-Pohjanmaalle ja sieltä vielä tämän toisen huru-ukon lapsen sekä tietysti tuoreen lapsenlapsen luo Varsinais-Suomeen. Sää on suosinut ja lähes koko ajan on satanut, mutta se ei ole mitenkään haitannut, kun autossa on peltiset kuoret.

Fiat jatkaa mielenkiintoista arvontaansa: milloin pelaa vinkkari-ilmoitus kojelaudassa, milloin peruutustutka, mutta koskaan ei molemmat yhtä aikaa. No harvoinpa niitä tietysti tarvitsisikaan käyttää yhtä aikaa, mutta se harmittaa, kun tutka ei pelaa silloinkaan, kun sen pitäisi turvallisuussyistä pelata. Onhan tuo riesallista. Mutta katsotaan nyt, mitä myyjäliikkeen huollossa osaavat sille tehdä. Se - siis tutka - on siellä jälkiasennettu ja ainakin yhden muun huoltopaikan mukaan niin, ettei se kauaa kestä ehjänä. Siis ainakaan tutkan sensorien kaapelit, jotka on laitettu kiinni vetokoukun rungon viereen niin, että todennäköisesti ne nirhautuvat pian rikki. Mutta saapahan tässä nauttia koko rahan edestä - Fiatin ihanuuksista ja niiden vioista - auton vakiokaluston tai jälkiasennusten aiheuttamasta - asiakkaalle ihan samantekevää. Vikoja mitä vikoja ja uudessa autossa.
Kalajoen hiekkasärkillä, kun tie loppui mereen.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Pohjois-Pohjanmaalta jatkoimme sitten matkaa kohti merta. Tie loppuikin sitten Kalajoen hiekkasärkkiin, jossa ihailimme lähes ulkomaisesta tunnelmasta. Särkille oli rakennettu valtavasti erilaisia loma-asuntoja ja -osakkeita. Useimmat suoraan hiekan päälle ja tien viereen. Tuntui ja näytti hieman oudolta. Mutta melkoiseksi turistirysäksi paikka on muodostunut. Sieltä olisi löytynyt menoa laidasta laitaan: night clubeista helluntaiherätykseen. Me päätimme jatkaa matkaa Keski-Pohjanmaan ja Kokkolan kautta varsinaisen Pohjanmaan alueelle, missä pysähdyimme Vaasassa.
Hiekkäsärkillä.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Pääsin viimein vierailemaan 1800-luvun puolessa välissä tsaari Niolai II:n määräyksellä perustetussa Vaasan ortodoksisessa pyhän Nikolaoksen kirkossa. Kirkon rakentaminen ajoittui onneksi vasta 1860-luvulle. Onneksi siksi, että Vaasan kaupunki paloi melko pahasti 1850-luvun alussa.
Vaasan ortodoksinen pyhän Nikolaoksen kirkko Kasarmitorilla.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kirkko rakennettiin silloiselle Aleksanterin torille, nykyiselle Kasarmitorille monenlaisten hassujenkin kuvioiden jälkeen. Kas kirkko kun meinasi tulla väärään suuntaan. Ortodoksiset kirkon kun rakennetaan aina itä-länsi suuntaisesti niin, että alttaripääty on idässä. Tästä säännöstä tosin löytyy "poikkeuksia", joita on joskus vaikkapa tietämättömyyttään tehty - asummehan luterilaisessa maassa. Monet luterilaiset ovat erilaisissa järjestöissä, mm. leijonakerhossa, rakentaneet innokkaasti näitä kirkkorakennuksia joskus melkein miten sattuu. Näin mm. Mikkelin Visulahdessa.
Vaasan kirkko sisältä.
[Klikkaa kuvaa hiirellä, niin se suurenee]
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Vaasan komea punatiilirakenteinen ortodoksinen kirkko on pitkälti yhden ihmisen työn tulosta. Hän oli kauppias Ivan Lisitzin, joka ensin pari kertaa anoi turhaan kirkon rakentamista keisarilta ja vasta kolmannella kerralla onnistui. Hän myös hankki tai lahjoitti kirkkoon suurimman osan sen kalustosta ja sisustuksesta, kuitenkaan koskaan näkemättä lopputulosta, sillä hän ehti kuolla 63-vuoden ikäisenä ennen kirkon valmistumista tai edes rakenteilla olemista.
Porin ortodoksinen pyhän Johannes Teologin kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Vaasasta matka jatkui vielä toiseen merkittävään ortodoksiseen kohteeseen Poriin, jonne porilaiset ovat rakentaneet itselleen kauniin ortodoksisen kirkon hautausmaan vierelle todella hyvälle paikalle päätien varteen. Kirkko on pyhitetty pyhälle apostoli ja evankelista Johannes Teologille ja se on todella mainio talkootyön lopputulos, joka hyvällä tavalla jatkaa tätä talkooperinnettä omassa ortodoksisessa ympäristössään.
Yksi uusimmista suomalaisista Jumalanäidin ikonityypeistä,
Porin Jumalanäiti-ikoni, joka sijaitsee Porin kirkossa.
Toinen samanlainen löytyy Valtimon kirkosta Pohjois-Karjalasta.
Ikonin on maalannut munkki Stefanos (Harri Stefanius).
(Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kirkko valmistui 2000-luvun alussa ja samalla jäi pois käytöstä porilaisten käytössä ollut vanha kirkkotila, joka taasen siirtyi toisten ortodoksien, Moskovan patriarkaatin alaisten lähinnä venäläisten maahanmuuttajien, käyttöön.

Porissa tapasimme vanhat tuttumme Ellin ja Riston ja saimme varmaan uusia, sillä kirkossa oli juuri päättynyt liturgia ja kaste, kun sinne saavuimme ja saimme nauttia kirkkokahvien "rääppiäiset" mukavassa seurassa.

Porista ja Satakunnasta matka jatkui sitten toisen huru-ukon tyttären perheen luo ja etenkin tietysti uusimman tulokkaan, pienen tyttärenpojan Einon luo Varsinais-Suomeen. Lähes merellisissä maisemissa lepäsimme yön ja jatkoimme matkaa kohti Hämettä ja Pirkanmaata, jossa kohteenamme oli ystävämme Maijan ja Pasin kesäpaikka Tottijärvellä. Kaunis niemi, jossa hirsinen talo on rakennettu 50-luvun kaavoista vapaitten aikojen tapaan melkein järven päälle.
Puikkarointia Tottijärvellä
(YouTube-video, jossa päiväys on luiskahtanut heinäkuusta helmikuuksi)

Mikä mukavinta toimme mukanamme auringon, joka paistaa möllöttää kirkkaana ja lämpimänä aamuisen Tottijärven päällä. Mihin seuraavaksi? Katsotaan nyt, eihän tässä nyt niin hätä ole sitä vielä päättää.


Hannu
elämän matkaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.